

![]() |
![]() |
|
|
Keväällä 1994 Harry Harkimolle syntyy idea rakentaa oma jäähalli. ![]() Kesällä 1994 Suomen Jääkiekkoliitto lähettää kirjeen Helsingin kaupungin-hallitukselle tavoitteena monitoimihallin rakentaminen Helsingin keskustaan Töölönlahden alueelle. Liitto haluaa uuden hallin Helsinkiin vuoden 1997 MM-kotikisoihin. Keväällä 1995 kaupunginhallitus päättää, että monitoimihallin paikaksi tulee Pasila ja Hartwallin ja Helsinki Hallin tekemän yhteistyösopimuksen mukaisesti hallin nimeksi tulee Hartwall Areena. Areenan suunnittelutyöryhmän työt käynnistyivät toukokuussa 1995. Louhintatyö käynnistyi lokakuussa 1995. ![]() Helsingin rakennuslautakunta myönsi rakennusluvan helmikuussa 1996. Hartwall Areenan peruskivi muuraattiin 2.4.1996 ja harjannostajaiset pidettiin saman vuoden elokuussa. 17.4.1997 Hartwall Areenan ensimmäinen yleisötilaisuus, The Beach Boys konsertti ja kaksi päivää myöhemmin, 19.4. pidettiin Hartwall Areenan viralliset avajaiset. Virallisen vihkimisen suoritti tasavallan presidentti Martti Ahtisaari. 26.4.-14.5.1997 Jääkiekon MM-kisat pelatttiin Hartwall Areenalla. |
Harjoitushallin jääaikoja myynissäHarjoitushallissa jääaikaa myynnissä elo-syyskuun vaihteessa; 3.-4.8. sekä 10.-11.8.La-su 3.8.-4.8. aikoja seuraavasti; klo 9-11 ja 12.30-21. La 10.8. aikoja seuraavasti; klo 9-10 ja 11-21 Su 11.8. aikoja seuraavasti; klo 9-21 Tiedustelut Aitiovastaanotto 0204194076 Lue lisää |
![]() ![]() Mediakortti ![]() |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||